The Dreams of Queer Utopia (2020)

The Dreams of Queer Utopia on kokoelma lyhyitä sarjakuvia 14 taiteilijalta. Sarjakuvat keskittyvät kuvittelemaan queeria tulevaisuutta, jossa asiat ovat sarjakuvien tekijöiden mukaan jollain tavoin paremmin kuin nyt. Utopialla on perinteisesti tarkoitettu samanaikaisesti sekä nykyistä parempaa paikkaa että paikkaa, jota ei ole olemassa. Utooppiset tekstit tarjoavatkin välineen kuvitella nykyhetkestä radikaalisti poikkeavia olemassa olemisen tapoja. Utopiatutkija Lucy Sargisson esittää, että utooppiset tekstit voivat jopa muuttaa sitä, miten ajattelemme, käsitteellistämme ja teoretisoimme nykyhetkeä. Kun utopiaan yhdistetään sana queer, saadaan kuvitelmia maailmasta, joka on heteronormatiivisuuden ulkopuolella. Queereja utopioita tutkineen José Esteban Muñozin mukaan queer utopia toimii impulssina kieltäytyä hyväksymästä asioiden tämänhetkinen tila. Queer utopia toimii eräänlaisena sysäyksenä pyrkiä sekä kuvittelemaan parempi maailma että toimimaan sellaisen saavuttamiseksi.

Antologian kannen on tehnyt Sara Valta.

Lyhyen alustuksen jälkeen on syytä tarkastella, kuinka radikaaleja muutoksen mahdollisuuksia The Dreams of Queer Utopia loppujen lopuksi kuvittelee. Antologian toimittanut H-P Lehkonen toteaa esipuheessaan, että queerit utopiat unelmoivat vallankumouksesta, joka lopettaisi kaikenlaisen vähemmistöihin kohdistuvan sorron. Antologian sarjakuvat itsessään eivät kuitenkaan ole niinkään toiminnallisia taisteluhuutoja, vaan melko arkisiakin kuvauksia siitä, millaista olisi elää tavallista elämää maailmassa, jossa ei tarvitse välittää esimerkiksi sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvistä rajoittavista normeista. 

Useissa antologian sarjakuvissa eletään tai vietetään aikaa luonnonhelmassa, mikä johdattaa ajattelemaan paremman tulevaisuuden edellyttävän nykyistä kestävämpiä ympäristöarvoja. Läheinen luontosuhde näkyy esimerkiksi Rachel Pangin utopiassa eräänlaisesta luonnonmukaisesta kommuunista, jonka jäsenet tukevat toisiaan ja osallistuvat tasapuolisesti yhteisön toimintoihin, kuten lasten kasvattamiseen ja viljelyyn – samalla kuitenkin saaden olla juuri sellaisia kuin ovat. Jiipu Uusitalon sarjakuvassa luonnon monimuotoisuus toimii utooppisena esikuvana yhteiskunnan monimuotoisuudelle, kun taas Nam-Ke löytää solarpunkin kautta teknologiasta ratkaisun tasapainon saavuttamiseksi niin ihmisten kuin ihmisten ja luonnon välillä.  

Luonto eräänlaisena utooppisena ihanteena tuo mieleen pastoraaliperinteen, jossa ihminen löytää onnen ja tasapainon juuri luonnon keskeltä. Siiri Viljakan sarjakuvassa kesäinen niitty toimii paikkana idylliselle piknikille, jonka osallistujille utopiaa edustaakin mahdollisuus hengata rauhassa, syödä ikuisesti donitseja ja nauttia rakkaidensa seurasta. Henkilöhahmojen utopiakuvitelmien arkisuus herättää pohtimaan, että julkista rakkaudenosoittamista ohjaavat ja rajaavat nyky-yhteiskunnassa normit, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan. Niityllä makaileva kolmikko poikkeaa perinteisestä ja heteroseksuaalisesta ydinperhemallista. Kolmikon jäsen toivoo, että heidän lastensa ei tarvitsisi elää suvaitsemattomuuden ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien ahdistusten ja ongelmien kanssa. 

Siiri Viljakan sarjakuvassa tulevaisuus huolettaa.

Vaikka utopia mahdollistaisi radikaalitkin kuvitelmat uudesta ja upeasta tulevaisuudesta, Calvin Ariumin sarjakuva keskittyy tulevaisuuden kuvittelemisen sijaan nostamaan esille nykyhetken ongelmia. Esipuheessaan omaan sarjakuvaansa hän kirjoittaa, että nykymaailman ongelmat on voitava kohdata ennen kuin voidaan luoda jotain parempaa. Sarjakuvassaan hän nostaa esille, millaisia vaikeuksia hän on joutunut kohtaamaan vammaisena transihmisenä. Ariumin strategia kuvitella tulevaisuutta on käyttää ”mitä jos” -kuvitelmaa: mitä jos julkiset tilat olisi suunniteltu esteettömiksi tai jos nimen vaihtaminen osana transprosessia olisi helpompaa? Ariumin sarjakuvassa utopiaa ei ole vielä saavutettu, vaan arki on ongelmien täyttämää. Utopia on kuitenkin mahdollisuus tai lupaus paremmasta, mutta sen eteen on tehtävä töitä, kuten Arium sarjakuvassaan kiteyttää. Ariumia vie eteenpäin selvästikin Muñozin peräänkuuluttama sisukkuus olla hyväksymättä nykymaailman tilaa.

Calvin Arium lähestyy tulevaisuutta kuvittelemalla "mitä jos?".

Nostan esille vielä Niko-Petteri Nivan sarjakuvan, joka herkuttelee Hugo Simbergin teoksella Kuoleman puutarha, jossa luurankohahmoiset olennot hoivaavat puutarhan kasveja. Luurangot kuoleman ja kasvit elämän symboleina rakentavat yhteyden elämän kiertokulkuun, jossa elämä ja kuolema seuraavat toisiaan. Nivan sarjakuvassa elämän kiertokulku on irrotettu nyky-yhteiskunnan kapitalistisesta ikeestä ja sen tilalla on kuvitelma sosiaalisesta tasa-arvoisuudesta, joka toteutuu mm. työn uudelleen jakamisella ja universaalilla perustulolla. Nivan sarjakuva vastaa ehkä radikaaleimmin H-P Lehkosen esipuheessa peräänkuuluttamaan kuvitelmaan vallankumouksesta, jonka avulla kaikenlainen sorto olisi mahdollista lopettaa.

Niko-Petteri Nivan utopiassa kapitalismin tuhoa tuottava kierre on korvattu elämän puutarhalla.

Antologian sarjakuvat ovat lyhykäisyydessään hyviä herättelijöitä pohtimaan sitä, minkälaisessa todellisuudessa elämme ja miten sen lainalaisuudet koskettavat eri ihmisiä eri tavoin. Jokainen varmasti kuvittelee utopiansa omista lähtökohdistaan ja etuoikeuksistaan käsin, joten on hyvä avata mielensä sille, miten monin eri tavoin parempi tulevaisuus on mahdollista kuvitella.

Digitaalisen antologian voi lunastaa itselleen Queerwebcomic.comin nettikaupasta. 

Bloggauksessa mainittu kirjallisuus:

Muñoz, José Esteban 2009: Cruising Utopia. The Then and Thereof Queer Futurity. New York: New York University Press.

Sargisson, Lucy 1996: Contemporary Feminist Utopianism. London & New York: Routledge.