Kati Närhi: Ei mikään (2020, omakustanne)

Olen ihaillut Kati Närhen töitä jo vuosikausia. Sarjakuvataiteilijana ja kuvittajana työskentelevä Närhi tunnetaan erityisesti Paula Norosen Yökoulu-lastenkirjojen kuvittajana ja Agnes-sarjakuvatrilogiasta, jonka päätösosa Seitsemäs vieras sai Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinnon vuonna 2016. Itse tutustuin Närhen sarjakuviin ensimmäisen kerran vuonna 2001 julkaistun Hanki elämä -albumin myötä. Toinen toistaan hulvattomammat ja absurdimmat tarinat tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Äkkivääryydessään sarjakuvat muistuttivat niin kanadalaisen Julie Doucet’n kuin 1990-luvulla sarjakuvillaan ilahduttaneen Anu Lavosen töitä (etsi käsiisi Lavosen Kallis maku -albumi ja ihastu surrealismin ja absurdin yhdistelmään!).

Närhen sarjakuvissa näennäinen arkipäiväisyys peittää alleen aina selittämättömiltä vaikuttavia mysteerejä hieman samaan tapaan kuin David Lynchin elokuva- ja tv-tuotanto. Selittämättömyys tuo mukanaan vaarantuntua, joka puolestaan herättää halun nähdä arkitodellisuuden taakse ja etsiä piilotettu totuus. Tähän haluun sekoittuu aina myös pelkoa turvallisuuden menettämisestä, mutta Lynchiin verrattuna Närhen teoksissa on valoisampi sävy, joka tuo mukanaan helpotuksen tunteen. Agnes-trilogia sopii luettavaksi nuoremmillekin lukijoille, ja trilogian teoksissa pikemmin flirttaillaan selittämättömyyden ja pelottavuuden kanssa kuin annettaisiin niille totaalinen valta.

Taiteilijalta tilattuna teos saapui elegantisti mustaan silkkipaperiin käärittynä.

Uusi Ei mikään -teos on aikuisille suunnattu kuvakirja, joka poikkeaa Närhen sarjakuvista pelkistetymmällä tyylillään niin kuvituksen kuin tarinankerronnankin suhteen. Teoksessa ei ole varsinaista päähenkilöä, vaan tarina kietoutuu nimettömäksi jäävän kaupungin ja sen asukkaiden elämän kuvaukseen. Eräänä aamuna kaupungissa alkaa puhaltaa kylmä tuuli, jonka myötä ihmisten käyttäytyminen muuttuu radikaalisti. Asukkaat alkavat kärsiä alakuloisuudesta, lamaannuksesta, väkivaltaisista ajatuksista, huonosta itsetunnosta ja surumielisyydestä. Kaupungin kadut tyhjenevät ja liikkeet suljetaan suuren alakulon vuoksi. Kaupungin päättäjät pähkäilevät, onko alakulo levinnyt kaupunkiin sen ulkopuolelta tulleiden ihmisten mukana, ja voisiko ongelman ratkaista pakkokeinoin määräämällä ihmiset hymyilemään.

Ajatusketjut ongelman alkuperästä ja pakkotoimista kytkevät Närhen teoksen viime kuukausien koronapandemiaan. Teos ilmestyi kuluvan vuoden keväällä ja yhteys pandemiaan onkin sattumaa. Galleria Kuvituksen podcastissa alakulo liitetään masennukseen, ja tämä onkin kutkuttava tulkintavaihtoehto. Masennus koetaan usein yksilön sairaudeksi, mutta teoksessa siitä kärsii kokonainen kaupunki, jolloin myös päättäjien on herättävä aktiivisesti pohtimaan keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Tässä mielessä määräys pakollisesta hymyilemisestä kuulostaa yhtä aikaa absurdilta ja samastuttavalta: nykyisessä pärjäämisen ja menestymisen kulttuurissa yksilön ajatellaan usein olevan oman onnensa seppä ja positiivisen ajattelun olevan avain hyvinvointiin.

Jos hymyilisit enemmän, ehkä tuntisit itsesi onnellisemmaksi. Vai miten se menikään?

Vaikka Närhen teosta tulkitsisi kuvauksena pandemiasta tai masennuksesta, on se kuitenkin monitulkintainen eli monille tulkinnoille avoin teos. Teosta voi tulkita kollektiivin (kaupungin) tai yksilöiden näkökulmasta ja siitä voi poimia omasta elämästä tuttuja tuntemuksia ja kokemuksia masennuksen vaikutuksista. Suurten teemojen ylle kutoutuu Närhen viehättävä kuvitustyyli, joka on saanut inspiraatiota mm. viktoriaanista painokuvista, ja yhdistää tussipiirroksen kirkkaisiin ja selkeisiin väripintoihin. Esikuvinaan Närhi on maininnut mm. Edward Goreyn (1925 - 2000), jonka vaikutukset näkyvät paitsi viktoriaanisuuden ihannointina myös Närhen teoksille tyypillisessä absurdissa ja mustassa huumorissa. Myös hahmosuunnittelu rakentaa Närhen teokseen oman tasonsa: nyky-yhteiskunnan ongelmiin kytkeytyvät teemat tulevat Ei mikään -teoksessa käsitellyiksi vanhoista suomalaisista elokuvista innoituksensa saaneiden henkilöhahmojen kautta.

Kuvan ja sanan vuorovaikutuksen osalta Närhen teoksissa viehättää tarkoin mietitty rytmitys ja eräänlainen leikkisyys. Närhi uskaltaa jättää lukijalle tilaa kytkeä yhteen sanat ja kuvat sekä vertailla niissä luettua ja nähtyä. Sen vuoksi erityisen herkullisia ovat Ei mikään -teoksen kuvituksen yksityiskohdat, jotka bongattuina voivat vaikuttaa jopa siihen, miten tarinan käänteet ymmärretään – tai jäävätkö ne ymmärtämättä.

Teosta voi tilata ainakin taiteilijan kotisivujen kautta.