Top 10 mieleenpainuneimmat sarjakuvahetket (osa 2)

Tässä seuraa jatkoa viime viikolla aloittamaani postaukseen, jossa listasin puolet kärkikymmenikköön valitsemistani mieleenpainuneimmista sarjakuvahetkistä. Heti seuraavassa kuvauksessa on juonipaljastus teoksen lopusta, muissa näin dramaattista paljastusvaaraa ei ole.

5. Pentti Otsamo: Kahvitauko (Like, 2012)

Kahvitauko on tarina pienen lapsen äidistä, joka huomaa kahvipurkkinsa tyhjentyneen. Kahvinhimo ajaa hänet ensin pinkomaan juoksujalkaa markettiin, mutta kauppareissu epäonnistuu, kun huoli kotona yksin päiväunia nukkuvasta lapsesta valtaa naisen mielen. Myöskään naapureista ei ole paljon apua, ja yhteen naapuriin tutustuessaan naisen tie vie mielikuvitukselle matkalle kahvipavun alkulähteille. Ja nyt seuraa SPOILERI elikkäs JUONIPALJASTUS tarinan lopusta: Lopussa nainen herää sängystään ja näkee, kuinka hänen yhtäkkiä aikuiseksi kasvanut poikansa tuo hänelle kupillisen kahvia. Poikaansa epäuskoisena tuijottava nainen puhkeaa kyyneliin.

Otsamo 2012: Kahvitauko, s. 60.

Otsamolla on taito yhdistää arjen kuvauksia suuriin teemoihin ikään kuin huomaamatta. Samoin hän osaa kuvata ihmiselon tuntemuksia ilosta suruun tavalla, joka ei jätä ainakaan minua kylmäksi. Kahvitauossa aika ja paikka muuttavat muotoaan niin, että yksittäisen ihmisen kertomus muuttuu kertomukseksi ihmiskunnasta. Äidin rakkaus lastaan kohtaan muuttuu niin ikään pieneen lapseen kohdistetusta huolesta huomioksi siitä, miten pieni lapsi onkin yhtäkkiä kasvanut aikuiseksi mieheksi. Otsamo ei selittele, vaan antaa kuvien puhua puolestaan. Väliin teoksesta puuttuvat sanat kokonaan ja tarinan kuljetus nojaa pelkästään kuvalliseen kerrontaan. Tämä antaa lukijalle rauhan pohtia tapahtumia ja tunnelmia itse.

4. Anna Sailamaa: Ollaan nätisti (Huuda Huuda, 2008)

Sailamaan Ollaan nätisti on kokoelma eri tyyleillä piirrettyjä lyhyitä novelleja, jotka kiertyvät perheenjäsenten ympärille: mummon, siskon, äidin, veljen ja isän. Neljässä ensimmäisessä novellissa kerronta etenee perheenjäsenten välisen dialogin avulla, mutta viimeisessä novellissa kertojana toimii perheen vanhin tytär. Poimin suosikkikohtaukseni juuri tästä Isä-novellista, vaikka kaikki teoksen novellit ovat herkkyydessään ja tarkkanäköisyydessään mieleenpainuvia. 

Isä-novelli on jäänyt eniten mieleeni, sillä siinä naiivin lapsen näkökulma limittyy hetken kuvauksiin isän ja lasten matkasta ensin kenkäkauppaan ja sitten isoäidin syntymäpäiville. Kertoja on kolmilapsisen perheen vanhin tytär, joka seuraa vierestä nuorempien sisarusten keskinäistä kahinointia. Isä yrittää pitää yhtäältä kuria ja toisaalta saada hoidetuksi matkan syyt: esikoiselle pitää ostaa uudet kengät ja isoäidille hankkia syntymäpäiväkukat.

Sailamaa 2008: Ollaan nätisti, ei sivunumerointia.

Sanallisen ja kuvallisen kerronnan välille muodostuu ihana kitka: lapsikertojan puheessa kuultavat äidiltä ja isältä peräisin olevat opetukset ja kuvissa nähdään, kuinka pienemmät sisarukset teutaroivat ja riehuvat. Sarjakuvasta välittyy mielestäni hienosti esikoiselle usein asetettu vastuullinen rooli: siinä missä pienemmät sisarukset saavat riehua kenkäkaupassa, on esikoisen ”osoitettava hieman omatoimisuutta” kenkien valinnassa ja oltava reipas. Oman viehätyksensä sarjakuvaan luo se, että lapsikertojan näkökulma raottuu pikkuhiljaa, ruutujen ja sivujen välisten siirtymien rytmittäessä kerrontaa tehden siitä hidasta ja mietiskelevää.

3. Kati Kovács: Mikään EI estä meitä… (Ilmestynyt teoksessa Viidakkonaisena Vatikaanin varjossa, Arktinen Banaani, 2008)

Tämä Kovácsin lyhyt sarjakuva on ollut minulle pitkään tärkeä tsemppaaja ja sen vuoksi pääsee mieleenpainuvimpien sarjakuvahetkien listalle. Sarjakuva kertoo siitä, kuinka olemme vapaat tekemään mitä haluamme, käyttämään aikaamme miten haluamme ja kenen kanssa haluamme. Humorististen esimerkkien kautta sarjakuva etenee kuitenkin siihen oivallukseen, että usein vapautumisen esteenä on mielemme rajoittuneisuus: rakennamme päämme sisään esteitä, jotka rajoittavat sitä, miten elämme elämäämme. 

Kovács kuvaa mielen esteitä päähenkilön pään ympärillä olevan häkin avulla: samalla, kun päähenkilö on pahoillaan siitä, että on tullut rakentaneeksi toimintaansa rajoittavan häkkyrän, on hän vähän tyytyväinen siitä, että häkki tuottaa turvallisuudentunteen. Tämä sarjakuva oli yhteen aikaan työhuoneeni seinällä muistuttamassa minua siitä, että usein oma mieli on se, joka on ensimmäisenä huutamassa ”et pysty, et osaa!”. (Seinällä oli tsemppaamassa myös kuva Muodin huipulle -tv-sarjan kuulusta mentorista Tim Gunnista, jonka ohjeistuksen otin omakseni: "Make it work".)

Kovács 2008: Viidakkonaisena Vatikaanin varjossa, s.13.

2. Hanneriina Moisseinen: Kannas (Kreegah Bundolo, 2016)

Tähän teokseen minulla on vahva emotionaalinen tunneside, koska omat sukujuureni ovat rajantakaisessa Karjalassa. Moisseisen teos yhdistää sarjakuvakerrontaa ja arkistovalokuvia jatkosodasta. Teoksessa kuvataan, kuinka sota pakotti Karjalassa asuvat lähtemään kotoaan ja ottamaan mukaan sen omaisuuden, minkä pystyivät. Monelle tämä tarkoitti karjaa, jonka kulkemista ihmisten rinnalla Moisseinen kuvaa herkästi lyijykynäpiirroksissaan. Muistan oman mummuni kertoneen minulle, että kun evakuoimiskäsky tuli, joutui hänkin taluttamaan lehmää jalkapatikassa kymmenien kilometrien matkan. Siksi koskettavimmaksi ja mieleenpainuvimmaksi sivuksi Moisseisen teoksesta on minulle muodostunut kohtaus, jossa naiset taluttavat karjaa maantiellä. Olen kirjoittanut Kannaksesta pidemmän jutun Mustekala-lehteen, joten sieltä voi lukea lisää ajatuksiani teoksesta. 

Moisseinen 2016: Kannas, s. 25.

1. Tommi Musturi: Toinen Toivon kirja (Like, 2007)

Viisiosainen Toivon kirja -sarja kuvaa päähenkilö-Toivon elämää vaimonsa kanssa. Toivo vaikuttaa eläkeläiseltä, jolla on käsissään aikaa pohtia elämää ja sen ikiaikaisia arvoituksia. Toisessa osassa Toivon mielessä on erityisesti elämän rajallisuus. 

Lempikohtauksessani Toivo istuu ulkohuussissa seuranaan yksisilmäinen nallekarhu. Yön hiljaisuudessa Toivon valtaa eksistentiaalinen pohdinta, jossa elämä kulkee lapsuuden iloista nuoruuden taistelujen kautta raskaaseen keski-ikään. Minua viehättää kohtauksen näennäinen yksinkertaisuus, jonka alle piiloutuu monia merkityskerroksia. Ensinnäkin Toivon mietteet eivät jätä rauhaan: miten niin nuoruus päättyy, kun päästää sanan ensimmäisen kerran huuliltaan? Mikä on tuo sana? Lisäksi kohtauksessa on mieleenpainuvaa kuvakerrontaa, jossa ympyränmuoto toistuu aukeamalla useassa ruudussa alkaen taivaalla kumottavasta täysikuusta päättyen yksin pimeään huussiin jätetyn nallen nappisilmään. Symboliikka pakahduttaa joka lukukerralla.

Musturi 2007: Toinen Toivon kirja, ei sivunumerointia.

Musturi 2007: Toinen Toivon kirja, ei sivunumerointia.

Tässä olivat omat mieleenpainuneimmat sarjakuvahetkeni suomalaisen sarjakuvan parista. Nyt on sinun vuorosi: mihin sivuihin tai ruutuihin palaat yhä uudelleen tai mitkä teokset ovat jääneet mielesi perukoille kutkuttelemaan mielikuvitusta, herättäneet ajattelemaan tai nostattaneet pintaan odottamattomia tunteita?