Sarjakuva toimii usein niin yhteiskunnallisten ja
ajankohtaisten ilmiöiden kommentoijana kuin henkilökohtaisten kokemusten
välittäjänä. Joissakin tapauksissa nämä yleisen ja yksityisen, poliittisen ja
henkilökohtaisen tasot myös risteävät, mistä hyvän esimerkin tarjoaa #metoo-liikkeen
vanavedessä julkaistut seksuaalista väkivaltaa käsittelevät sarjakuvat. #metoo-liikkeen
alkamisesta on jo kohta kolmisen vuotta aikaa, mutta näyttää vahvasti siltä, että asennekasvatus seksuaalisesta
väkivallasta ja häirinnästä sekä niiden yhteydestä sukupuolten väliseen epätasa-arvoon on paikallaan edelleen.
Myös ennen #metoo-liikettä on julkaistu paljon sarjakuvia,
jossa seksuaalista väkivaltaa kohdanneet naiset kertovat kokemuksistaan. Tässä
postauksessa esittelen selkeästi #metoo-liikkeen tuloksena syntyneitä
sarjakuvia, mutta postauksen lopusta löytyy lyhyt listaus muista sarjakuvista,
jotka käsittelevät seksuaalista väkivaltaa ja ahdistelua.
Suosittelen näiden sarjakuvien lukemista kaikille, mutta
erityisesti niille, jotka ovat valmiita miettimään, miksi seksuaalinen
itsemääräysoikeus ja suostumus ovat tärkeitä asioita puhuttaessa seksuaalisesta
väkivallasta, miten seksuaalinen väkivalta on usein yhteydessä muihin
sukupuolittuneisiin vallankäytön muotoihin ja miksi seksuaalinen väkivalta ei
ole seksiä vaan toiseen ihmiseen kohdistuvaa vallankäyttöä.
Selkeitä sarjakuvallisia reaktioita #metoo-liikkeeseen löytyy
mm. suomalaisesta, ruotsalaisesta ja yhdysvaltalaisesta sarjakuvasta.
#metoo Impivaara on Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalaisten
tekemä julkaisu vuodelta 2017. Pientä vihkoa muistuttavaan julkaisuun on tehnyt
sarjakuvia tai kuvituksia 14 tekijää mukaan lukien sarjakuvalinjalaisten
opettaja Mikko Jylhä. Elisa Muukkosen tekemä kansi (ks. kuva alempana) on vaikuttava versio feministiseksi
ikoniksi muodostuneesta Rosie the Riveter -kuvasta. Yhdessä teoksen otsikon kanssa
se muodostaa vahvan parin. ’Impivaaralaisuudella’ on suomalaisessa kulttuurissa
viitattu eräänlaiseen henkiseen eristäytymiseen muusta maailmasta, ja usein
tämä eristäytyminen on ymmärretty nimenomaan negatiiviseksi. #metoo Impivaara -kokoelman
yhteydessä nimen voisi tulkita viittaavan yhtäältä siihen, että parisuhdeväkivalta
on ollut pitkään Suomessa vakava ongelma, mutta poliittiset päätöksentekijät
ovat olleet hitaita ratkaisemaan sitä, vaikka kansainväliset
ihmisoikeusjärjestöt ovat jatkuvasti asiasta muistuttaneet. Toisaalta nimi voi
viitata myös siihen, että Suomessa seksuaalinen väkivalta (ml.
parisuhdeväkivalta) on perinteisesti nähty yksilöiden ongelmana eikä yhteisenä ongelmana,
joka kietoutuu epätasa-arvoa ja vallan väärinkäytöksiä tuottaviin rakenteisiin
ja asenteisiin.
Lehden sarjakuvissa tulee esille se, kuinka usein seksuaalinen
ahdistelu ohitetaan olankohautuksella, katse käännetään pois tai teeskennellään
tietämätöntä. Esimerkiksi Nea Runnen sarjakuvassa fantasioidaan kostolla, kun
omat keinot puuttua miesten seksistiseen käytökseen eivät riitä eikä muilta ihmisiltä
saa tukea. Päivi Kontisen sarjakuvassa ollaan niin ikään kostotunnelmissa,
mutta tarina saa hyytävämpiä sävyjä kauhukertomuksen muodossa. Sarjakuva hyödyntää
Aulikki Oksasen Päättömän tytön balladia, jossa väkivallantekijä kohtaa oman
loppunsa raiskattuaan aavemaisesti tielle ilmestyneen liftaritytön. Molemmat
sarjakuvat voi tulkita eräänlaisina kommentteina siihen voimattomuuden
tunteeseen, jota seksuaalisen väkivallan tai ahdistelun kokeminen voi herättää.
Elina Lahdenperän omakustannesarjakuva Game Over (2020) on
infosarjakuvaa, joka yhdistää tarinankerrontaa seksuaalisesta väkivallasta ja
ahdistelusta tiedottamiseen. Lahdenperän viivankäytöltään varmaotteisissa
sarjakuvissa seksuaalisen ahdistelun uhreiksi joutuvat mm. risteilylle hauskaa
pitämään menneet ystävykset ja ensimmäisessä kesätyöpaikassaan työskentelevä
Saku. Koskettavassa tarinassa päiväkirjaa kirjoittava vanha nainen näkee painajaisia
vuosista väkivaltaisen aviomiehensä kanssa. Lahdenperän teoksen on tarkoitus
voimaannuttaa lukijoitaan ja informoida siitä, miten seksuaaliseen häirintään
voi puuttua sekä miten seksuaalisen väkivallan uhrina voi toimia. Tämän vuoksi tarinat
eivät Sakun tapausta lukuun ottamatta jää vaille jossain määrin
eheyttävää ratkaisua. Tämän lisäksi tarinoiden lopussa on erillinen infoisku,
jossa Hertta-tätinä esiintyvä henkilö neuvoo, miten toimia kohdattaessa seksuaalista
ahdistelua tai väkivaltaa. Julkaisun loppuun Lahdenperä on vielä koonnut
yhteystietoja ja tahoja, jotka auttavat uhreja eri puolilla Suomea.
 |
| Elina Lahdenperän Game Over -kokoelman sarjakuvassa nuoren Sakun ensimmäisestä kesätyöpaikasta kokema innostus vaihtuu päivien ja viikkojen kuluessa ahdistukseen pomon ahdistelevan käytöksen vuoksi. |
Parhaimmillaan
näkisin Game Over -sarjakuvan toimivan esimerkiksi osana nuorten seksuaalikasvatusta,
sillä lyhyiden tarinoiden avulla vakavasta aiheesta voi keskustella miettien
lisää esimerkkejä siitä, millaisissa tilanteissa seksuaalista häirintää ja
väkivaltaa voi esiintyä. Vanhan naisen tarina ja lyhyt raiskauskertomus
sisältävät voimakasta kuvakieltä, joten keskustelujen vetäjän tulee tutustua
teokseen ennen sen luetuttamista nuorilla.
Sekä #metoo Impivaaraa että Game Over -omakustannetta voi
ostaa esimerkiksi Turun Sarjakuvakaupasta.
Ruotsissa paljon puhuttanut #metoo innoitti joukon
sarjakuvataiteilijoita julkaisemaan Draw the Line -nimisen kokoelman (2018,
Doob förlag), jossa mukana on niin nuoria kuin kokeneempia
sarjakuvataiteilijoita, kuten Elin Lucassi, Lina Neidestam, Malin Biller ja
Anneli Furmark. #metoo-liikkeen tavoin kokoelma pyrkii rohkaisemaan
seksuaalista väkivaltaa ja häirintää kokeneita jakamaan tarinansa, mutta sen
tavoitteena oli myös valottaa väärinkäytöksiin johtavaa kulttuuria ja tarjota
tietoa väkivallan tai ahdistelun uhreiksi joutuneille. Useissa kokoelman yhteensä 18:sta
sarjakuvasta näytetään, miten seksuaalinen väkivalta on yhteydessä vallankäyttöön,
jossa naisia esineellistetään esimerkiksi ulkonäön jatkuvan kommentoimisen,
seksististen vitsien tai kehoon kajoamisen kautta. Samalla sarjakuvissa tulee
näytettyä, miten arkipäiväisiin tilanteisiin seksuaalinen vallankäyttö voi liittyä
ja miten vaikeaa siihen voi olla puuttua.
 |
| Jenny Berggrundin sarjakuvassa päähenkilö pohtii #metoo-liikkeen myötä, millaisiin ahdistaviin tilanteisiin hän on joutunut elämänsä aikana. Vaikuttavassa koko sivun kuvassa näkyvät kaikki ne päähenkilön kokemuksia vähättelevät kommentit, jotka hirviön lailla elävät hänen sisällään ja jatkavat vähättelevää puhettaan sieltä käsin. |
Kokoelman sarjakuvat ovat siinä mielessä monipuolisia,
että niissä esiintyy eri näköisiä, kokoisia ja erilaisista etnisistä taustoista
tulevia ihmisiä ja ihmisiä, joiden sukupuoli tai seksuaalisuus ei aina asetu
heteronormatiiviseen muottiin. Esimerkiksi Amalia Alvarezin sarjakuvassa
kuvataan, kuinka seksuaalinen ahdistelu voi olla yhteydessä rasismiin ja
työvoiman väärinkäyttöön, kun maahanmuuttajataustainen nainen on työnantajan
jatkuvan kontrollin, vallankäytön ja ahdistelun kohteena sen lisäksi, että hän
joutuu tyytymään kantaruotsalaisia työntekijöitä matalampaan palkkaan. Lisa
Medinin sarjakuvassa puolestaan nousee esiin, miten lihavuus vaikuttaa
seksuaaliseen häirintään: päähenkilö joutuu kokemaan työpaikallaan
samanaikaisesti kourintaa ja alentavaa puhetta kollegoiltaan, jotka
arvostelevat työpaikan naisten ulkonäköä avoimesti ja viis veisaavat heidän
työpanoksestaan. Lisa Wool-Rim Sjöblom puolestaan kertoo, millaista seksismiä
ja rasismia hän on kohdannut Aasiasta ruotsalaiseen perheeseen adoptoituna
tyttönä, jonka suuri osa muista ihmisistä näkee stereotyyppisten tai
fetissinomaisten asenteiden kautta. Kokoelman vahvuutena pidän sen intersektionaalisuutta
ja sarjakuvissa hyödynnettyjä erilaisia tyylejä, joilla aihetta lähestytään.
Ruotsalaista kokoelmaa laajempi hanke on ollut 260-sivuinen
antologia Drawing Power - Women’s Stories of
Sexual Violence, Harassment, and Survival, johon osallistui 63 sarjakuvantekijää. Osa taiteilijoista on tehnyt sarjakuvia jo 1970-luvulta lähtien (Aline Kominsky-Crumb,
Lee Marrs, Roberta Gregory, Joyce Farmer ja antologian toimittaja Diane
Noomin). Suuri osa tekijöistä on yhdysvaltalaisia, mutta mukana on myös tekijöitä
Euroopasta, Australiasta, Lähi-idästä, ja Latinalaisesta Amerikasta. Ruotsalaisen
kokoelman tavoin tässäkin antologiassa tavoitteena oli murtaa
seksuaaliseen väkivaltaan ja häirintään liittyvä hiljaisuuden kulttuuri ja
antaa ääni seksuaalista väkivaltaa ja ahdistelua kokeneille naisille.
Monissa kokoelman sarjakuvissa käsitellään sitä, kuinka vaikeaa vuosia
sitten tapahtuneesta asiasta on kertoa, kun oma häpeä, ympäristön paine, seksistinen
kulttuuri tai jopa oikeuslaitos on puhumisen sijaan sysännyt vaikenemaan ja
vähättelemään tapahtunutta. Kokoelman sarjakuvien runsaslukuisuus paljastaa,
kuinka monia mahdollisuuksia sarjakuvalla on seksuaalisen väkivallan
esittämiseen. Osa sarjakuvista näyttää seksuaalisen väkivallan teot, kuten raiskauksen,
visuaalisesti, osa sarjakuvista kertoo tapahtuneesta sanallisesti. Seksuaalisesta
väkivallasta ja ahdistelusta kerrotaan kokoelman sarjakuvissa tehokkaasti myös
hyödyntämällä kuvien rajausta, ruutujen välistä tyhjää tilaa, hahmojen elekieltä,
väritystä, piirrostekniikkaa, ruutujen sommittelua sivulla ja erilaisia visuaalisia
metaforia. Kokoelman vahvuus onkin sen monipuolisuus: vaikka sarjakuvia yhdistää
kokemuksellisuus, aihetta käsitellään eri näkökulmista ja erilaisia sarjakuvan
keinoja hyödyntäen.
 |
| Marian Henleyn 'The Verdict' -sarjakuvassa raiskaus ja tapahtunutta seurannut oikeudenkäynti esitetään uhrin päälle yhä uudelleen ajavien panssarivaunujen muodossa. |
 |
| Carol Layn 'A sampler of misdeeds' -sarjakuvassa raiskaajana on päähenkilön juhlissa tapaama poika. |
 |
| Kat Fajardon sarjakuvassa 'Self-forgiveness' päähenkilö käy läpi opiskeluaikoina tapahtunutta raiskausta ja sen vaikutusta itseinhon syntymiseen. |
Muita sarjakuvia, jotka käsittelevät seksuaalista
ahdistelua tai väkivaltaa:
- Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky (2009, Suuri Kurpitsa) – joukko ystävyksiä miettii reagoimistapoja, kun yksi porukan jäsenistä raiskataan
- Apila Pepita: Moss Dash (2016, Lilies of the Streets) – transsukupuolinen seksityöläinen kohtaa väkivaltaa
- Emmi Valve: Armo (2017, Asema) – omaelämäkerrallinen sarjakuva, jossa käsitellään mielenterveysongelmia ja seksuaalista väkivaltaa
- Kati Kovács: Quo Vadis Katalin? (2019, WSOY) – fiktiota ja omaelämäkertaa sekoittava tarina, jossa Roomaan muuttava päähenkilö kokee ahdistelua ja joutuu raiskatuksi
- Kati Kovács: Viidakkonaisena Vatikaanin varjossa (2008, Arktinen Banaani) – kahdessa kokoelman lyhyessä tarinassa käsitellään raiskausta
- Priya Kuriyan, Larissa Bertonasco, Ludmilla Bartscht & Nicole Marie Burton: Drawing the Line – Indian Women Fight Back! ([toim.]2015, Ad Astra Comix) - joukko intialaisia sarjakuvantekijänaisia käsittelee intialaiseen kulttuuriin syvään juurtunutta sukupuolten epätasa-arvoa ja seksuaalista häirintää
- Debbie Drechsler: Daddy’s Girl (1996, Fantagraphics) – omaelämäkerrallinen sarjakuva käsittelee seksuaalista väkivaltaa ja insestiä, jota taiteilija koki lapsuudenkodissaan
- Bryan Talbot: Tuhman rotan tarina (1998, Jalava) – fiktiivinen kertomus nuoresta tytöstä, joka joutuu kotonaan insestisen ahdistelun uhriksi
- Hilding Sandgren: Vägarna är som tvättbrädor här (2016, Galago) – kertomus nuorista tytöistä, joista yhden raiskaa tuttu poika
- Phoebe Gloeckner: A Child’s Life and Other Stories (2000, Frog Books) – lyhyitä tarinoita, joissa osassa Gloeckner käsittelee omakohtaista seksuaalista väkivaltaa, jonka uhriksi hän joutui lapsuudenkodissaan. Taiteilija käsittelee aihetta myös proosaa ja sarjakuvaa yhdistävässä teoksessaan The Diary of a Teenage Girl – An Account in Words and Pictures (2002, Frog Books)
- Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä (2013, Like) – omaelämäkerrallinen sarjakuva nuoresta naisesta, joka Italiaan liftatessaan kohtaa seksuaalista ahdistelua ja väkivaltaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti